Perjantaina päivällä meillä kävi Pihkatassun Jossu ja Risto kyläilemässä Nissen ja Lakin kanssa. Kiitos Ristolle omenapuun trimmauksesta ja oli kiva kun kävitte vierailemassa niin saatiin rauhassa jutustella :) Illasta sitten saapui Tuija, Pauli ja koirat meille. Tuijalla ja minulla suuntana lauantai aamuna Joensuun näyttely ja miesväellä suuntana Kuopio, Joonaksen jääkiekko turnaus. Olipa ihana lähteä aamulla näyttelyyn ilman että olisi tarvinnut koiria pestä ja föönata. Tällä kertaa pääsi helpolla kun Eija hoiti pesut ja föönaukset Turolle ja Harlylle ja meille Tuijan kanssa jäi vain tehtäväksi poikien esittäminen. Tuija esitti Harlya erin edestä, mutta ei sijoitusta parasuros kehässä. Turolle EH.  Kiitos Eijalle pesuista & föönauksista ja Tuijalle Harlyn esittämisestä. Pojat oli ilmoitettu myös sunnuntaille mutta tuomarin muutoksen takia jätimme isot pojat suosiolla pois kehästä.

Näyttelyn jälkeen suuntasimme sitten Tuijan ja koirien kanssa kohti Tuusniemeä ja nappasimme miesväen kyytiin matkalta ja menimme mökkeilemään. Kiitos Tuijalle ja Paulille vierailustanne, hauskaa meillä taas oli. Tässä Tuijan ottamia kuvia mökki reissulta.

Hilla ja Martta kepin kimpussa:

1250500209_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1250500406_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hilla on kova hoitamaan toisia, tässä vuorossa Joonaksen kipeä polvi:

1250500490_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nana on saapunut meille pentulomalle ja loppuviikosta meillä sitten varmaan onkin jo pentu uutisia! =)