Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Realsilveer kuulumisia

Sivut
20.10.2009 - 14:10

Torstaina iltapäivällä lähdimme Hillan kanssa kohti Mäntsälää, suuntana lauantaina Rakveren näyttely Virossa. Ekan yön vietimme siis Mäntsälässä ja perjantai aamuna suuntasimme sitten kohti Tallinnaa.  Tallinnaan saavuttuamme Hillan isän omistaja Zoja  tuli meitä vastaan satamaan ja hänen kyydissä jatkoimme matkaa trimmisalonkiin jossa Hillan kasvattaja Irina odotteli Hillaa saapuvaksi trimmiin. Mukana matkassamme olivat myös Tuija ja Lola. Lola pääsi myös kaunistautumaan salongissa. Hauskaa kun toiset ihmiset lähtevät Tallinnaan niin menevät itse kauneussalonkeihin laittautumaan mutta meillä ne vaan koirat moiseen pääsevät :) salongissa sitten vierähtikin useampi tunti ja tuloksena äärettömän kauniisti laitetut Hilla ja Lola! Kaunistautumisen jälkeen neidit sitten ulkoilivatkin ihanat puvut päällä. Harmi ettei tullut kuvia neideistä jotka astelivat Tallinnan katuja puvut päällä ylväinä.  Launatai aamuna aikaiseen suuntasimme sitten kohti Rakverea Irinan ja Zojan kyydissä. Ensin oli kehässä musta-hopeat ja tällä kertaa Hilla menikin kehään sitten Tuijan kanssa. Tuloksena pn 4 :) Viimeisenä käppänöistä kehässä olivat pippurit ja Lola korjasi koko potin ollen siis pippureiden ROP ja tuore EE CH. Vielä kerran onnittelut Lola & Tuija.  Lauantai päivä vierähtikin sitten näyttely alueella ryhmäkehiä odotellessa. Pikaisesti matkalla kohti Tallinnaa pysähdyimme vielä porukalla syömään ja sitten satamaan odottamaan lähtöä koti suomeen. Pois tulo matka olikin sitten aikas mielenkiintoinen kovan tuulen johdosta joten tuoretta valioakaan ei oikein sitten pystytty juhlimaan kun tuntui muutenkin jo keinuttavan  ilman shamppanjaa :) Väsyttävä mutta ikimuistoinen reissu taas takana. Kiitokset matka kumppaneille ja special thank´s to Irina and Zoja!  Ja eikun uutta matkaa suunnittelemaan.....

 Matkalla kohti Tallinnaa

 Hilla trimmin jälkeen

 Hilla näyttelyssä

 Hilla laivassa matkalla kotiin

 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
KÄVIJÄLASKURI
Kävijälaskuri
Meidän lauma

Omat:

Realsilveer Affablelook "Roosa"

Flequillitos Jenny-McCarthy "Senni"

Ljubimyi Borodach Gordana "Gordy"

Winz Sprate Midnight Wonder " Hilla"

Yhteisomistuksessa:

Badyan Von Brandeys "Badi"

Ljubimyi Borodach Makar Realsilveer "Turo"

Sijoitusnartut:

Realsilveer Neema-McCarthy "Nana"

Realsilveer Pocahontas "Hertta"

Yhteystiedot

Kennel Realsilveer

Minna Kaasinen

p.050-3275599

minna.kaasinen@pp.inet.fi